© Outi Santavuori 30.8.2018 Aurinkoiseksi-blogi
Luin kirjan, jonka pitäisi mielestäni löytyä jokaisen terapeutin kirjahyllystä (luettuna!). Kyseessä on Babette Rothschildin ja Marjorie L. Randin Apua auttajalle – Myötätuntouupumuksen ja sijaistraumatisoitumisen psykofysiologia (Traumaterapiakeskus, 2010). Kirja lienee yksi tärkeimmistä, mitä olen seksuaaliterapeutin työtä ajatellen lukenut, koska se keskittyy terapeutin omaan jaksamiseen ja siihen liittyviin mekanismeihin kehossa ja mielessä. Oma jaksaminen on teemana aina se, johon luennoilla päästään ”jos jää aikaa” – ja sitä hyvin harvoin jää.
Ensiksi kirjassa määritellään vastatransferenssin ja projektiivisen identifikaation käsitteet, joissa on periaatteessa yksinkertaisimmillaan kysymys siitä, miten asiakas ja terapeutti heijastavat toisiinsa tunteitaan. Eli asiakas voi esimerkiksi kokea terapeuttinsa vaativaksi kuin äitinsä aikanaan ja reagoida vastaavasti tai terapeutti alkaa tuntea omasta menneisyydestään kumpuavaa surua, jos asiakas tuo omaa suruaan esille.
Empatian neurofysiologiaa eli sitä mihin myötäeläminen kehoreaktioissa perustuu on kiinnostavaa. Somaattisesta empatiasta on esimerkkinä esim. asentopeilaus, joka tarkoittaa sitä, että intensiivisessä vuorovaikutuksessa on tyypillistä, että keskustelijat alkavat ”matkia” tiedostamattaan toisensa ilmeitä ja eleitä. Tätä voi seurata kahviloissa tai kokeilla vaikka kumppanin kanssa, että lähteekö hän huomaamattaan mukaan huomaamattaan päänkallistamiseesi tai käsivarsien ristimiseen. Asentopeilauksen purkamista opetellaan myöskin, koska se voi aiheuttaa tunnetartuntoja, jolloin vastaanoton tunnelma ”jää päälle” terapeutille.
Seuraavaksi käsiteltiin vireystilan säätelyä. On tärkeää oppia tunnistamaan oman kehonsa merkit siitä, että on menossa ylivireäksi tai alivireäksi, jolloin ollaan sietoikkunan ulkopuolella, ja asioiden käsittely ei toimi tarkoituksenmukaisesti. Vireystilaan liittyy ihmisen taistelu-, pako- ja jähmettymisreaktiot. Esimerkiksi PTSD (posttraumaattinen stressioireyhtymä) liittyy siihen, että pelkoreaktio on jäänyt päälle traumaattisen kokemuksen seurauksena. Asiakkaan vireystila voi vaikuttaa terapeutin vireystilaan, minkä vuoksi täytyy osata hallita omaa vireystilaa pitääkseen sen optimaalisena järkyttäviä asioita käsiteltäessä.
Kirjassa selitetään ja todistetaan hienosti, miten ja miksi asiakkaan tunteet voivat tarttua ja heidän kokemuksensa jäädä vaivaamaan myös terapeuttia. Tämän estämiseen annetaan paljon käytännön työkaluja. Kirjan ainoa huono puoli oli, että selvästi asiastaan innoissaan oleva kirjoittaja on hyväksynyt lähteiksi mukaan myös kokemuspohjaista tietoa, joskin hän onneksi mainitsee, että ko. asiaa ei ole tutkittu tai pystytty (vielä) todistamaan.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka tekevät terapiatyötä tai ovat tekemisissä traumatisoituneiden henkilöiden kanssa.
Aurinkoiseksi - terapia 