© Outi Santavuori 11.8.2019 Aurinkoiseksi-blogi
Luin Seksiä yksin – masturbaation kulttuurihistoria -teoksen, jonka on kirjoittanut historian professori Thomas W. Laqueur vuonna 2003 − suomennos sen sijaan on uunituore. Kirja on uskomaton matka ihmisen käsityksiin itsetyydytyksestä, ja kuvaus siitä, miten ja miksi masturbaatiosta tuli 1700-luvulla yli 200 vuodeksi sanoinkuvaamaton kauhistus länsimaissa. Sitä ennen sooloseksistä ei löydy kuin hajanaisia kuriositeettimaisia mainintoja ja sen jälkeen itsetyydytys on päässyt pannasta aina suositeltavuuteen asti. (Tekstini loppupuolella selviää, mitä kuvituksena käyttämäni auki jätetty kirja merkitsi valistusajan taiteessa). Tekstini lähteenä on pääasiassa Laqueurin järkälemäinen teos − toivottavasti tulkintani tekee sille oikeutta, vaikka paikoitellen aika vaikeaselkoisesta ja syvälle menevästä kirjasta onkin kysymys.
Antiikissa ja keskiajalla itsetyydytys oli pieni kauneusvirhe ihmisen seksuaalisuudessa. Ongelmana oli kaikenlainen hurjastelu ja hillittömyys. Antiikissa kohtuullisuus ja ruumiin nesteiden tasapaino olivat ykkösagendalla, joten siellä lähinnä siemennesteen asianmukainen purkautuminen kiinnosti oppineita. Kuitenkin jo tuolloin tunnettiin itsetyydytystä tarkoittava sana ja ko. harrastus nähtiin vähän säälittävänä ja huvittavana, joka ei sopinut kunnialliselle miehelle − oli noloa, jos varallisuus ei riittänyt jalkavaimoon, orjapoikaan tai prostituoituun. Dildo oli jo keksitty ja sitä käyttäviä naisia on kuvattu tuon ajan maljakoissa. Keskiajalla taas kirkonisillä riitti työtä salavuoteuden eli haureuden, aviorikosten, insestin ja sodomian (= anaaliyhdyntöjen, homoseksuaalisuuden ja eläimiinsekaantumisen) kitkemisessä. Ylipäätään kaikki ei-lisääntymismielessä ja himon vallassa suoritettu seksi oli kiellettyä. Seksuaalisuus oli perustavanlaatuisesti sosiaalinen ilmiö, eikä siinä ollut yksilön erityistoiveilla sijaa.
Juutalainen perinne ei ollut kiinnostunut itsetyydytyksestä vaan siemennesteen oikeasta käytöstä, josta aihepiirin klassikkotarina Onanista 1. Mooseksen kirjassa kertoo. Onanin synti oli ”siemenen laskeminen maahan”, josta kuolemanarvoisen rikkeen teki se, että hänen olisi pitänyt siittää lapsi kuolleen veljensä vaimolle lankousavioliittosäännön mukaan. Nykytutkimuksessa vakiintuneen tulkinnan mukaan Onanin synti olikin keskeytetty yhdyntä eikä masturbointi. Syntyvä lapsi olisi merkitty hänen veljensä nimiin, mutta kieltäytymällä kunniasta Onan esti veljensä sukuhaaran jatkumisen ja täten myös tämän kuolemattomuuden. Pahaksi onneksi Onan olisi samalla ollut osa Jeesukseen johtavaa sukulinjaa. Jumalan rangaistus tästä oli kuolema ja myöhemmin oppineet tekivät omat päätelmänsä Onanin niskuroinnista.
Suunnilleen vuonna 1712 ilmestyi tuolloin nimettömän puoskarilääkärin opus Onania eli inhottava itsesaastutuksen synti… (alkuperäinen nimi on puolen sivun pituinen), joka muistutti paikoitellen enemmän pehmopornoa kuin vakavasti otettavaa lääketieteellistä julkaisua. Tämä innovatiivinen henkilö tietämättömyyttään tai tahallaan väärinymmärsi em. tarinan Onanista ja keksi ”onanismin” eli masturbaatiotaudin, joka löytyi aikojen kuluessa väitetysti jopa sadan eri sairauden taustavaikuttimena. Esimerkiksi sokeus, tuberkuloosi, epilepsia, mielenvikaisuus, halvaus ja tylsämielisyys olivat itsetyydytyksen mahdollisia seurauksia. Kirjoittaja oli niin näppärä, että tarjosi samassa yhteydessä myös pöyristyttävän hintaista lääkettä tähän kavalaan vaivaan. Hänen seuraajansa menivät myöhemmin vielä pidemmälle ja keksivät kiristää niitä parkoja, jotka olivat ensin tilanneet lääkettä (ja näin myöntäneet olevansa rappioituneita onanisteja), jolloin myyjä saattoi kiristää itsesaastuttajaa. Valistuksen ajan vuoksi lääketiede oli saamassa moraalinvartijan aseman kirkon sijaan. Toinen onanismia edistävä keksintö oli kirjapainotaidon myötä leviävä lukutaito. Ja mikä hauskinta, ihmiset myös oppivat masturboimaan lukiessaan siitä. Mielikuvitus, yksinolo ja ylettömyys olivat valistusajan huolenaiheita, ja masturbointi iski juuri näihin kipukohtiin.
On hyvin vaikea selittää, miksi onanismin ajatus meni läpi niin voimakkaasti. Laqueur tiivistää syyt kolmeen seikkaan: 1) Itsetyydytys oli mahdollista tehdä salassa, ilman sosiaalista kontrollia aikana jolloin avoimuus oli tärkeää. Tästä salaisesta paheesta oli lähes mahdotonta jäädä kiinni, ellei itsesaastuttaja itse myöntänyt tekoaan. 2) Mikään muu seksuaalisuuden muoto ei mennyt niin helposti liiallisuuksiin, koska masturbointi oli helppoa toteuttaa ja koska itsetyydytys ei aikalaisten mukaan tyydyttänyt vaan päinvastoin lisäsi himoja. 3) Onanismi edellytti mielikuvitusta, joka oli vaarallinen petollisuudessaan järjen korostamisen aikakautena. Mielikuvituksen luomilla harhoilla ei kannattanut lähteä leikkimään.
Itsetyydytys on myös aidosti tasa-arvoinen seksin muoto, joka ”uhkasi” kaikkia vauvasta vaariin ja kätilöstä keisariin. Edes vastakeksitty markkinatalous ei suitsisi sen ilmenemistä. Itsetyydytykseen liittyi siis kaikenlaisia, maailmanjärjestystä uhkaavia riskejä: naiset saattoivat kieltäytyä seksistä miesten kanssa masturboinnin ilot löydettyään, miehet saattoivat heittäytyä homoiksi totuttuaan peniksen pitelyyn jne. Itsetyydytys myös aiheutti riippuvuutta − tavasta oli lähes mahdoton päästä eroon, jos sille kerran antautui. Yhteiskunnan tai muiden ihmisten valvonta eivät siihen pystyneet, se mahdollisti ainakin hetkellisen itseriittoisuuden ja uhkasi näin ikävästi hierarkioita. Lukemiseen yhdistettiin samoja huolia. Lisäksi lukemisen popularisoitumisen myötä pinnalle pulpahti tietenkin kaikkien aikojen hitti: kiihottamaan tarkoitettu materiaali. Jos 1700-luvun maalaustaiteessa näkee rennonoloisen naisen aukinaisen kirjan kera, sillä viitattiin tuohon salaiseen paheeseen, jota harrastettiin ”yhdellä kädellä luettavan kirjallisuuden” parissa.
Onania-teosta ostettiin tuhansia ympäri Eurooppaa ja se aiheutti valtavan kohun, mutta lopullinen kuolinisku ihmisen kaikkein yksityisimmälle ilolle tuli, kun sveitsiläinen lääkäri Simon Andre Tissot julkaisi vuonna 1758 sen jalanjäljissä teoksensa L’Onanisme, josta tuli aikansa kansainvälinen bestseller. Näin itsetyydytyksen medikalisointi oli sinetöity. Kirjassa meni armottomasti ja iloisesti moraaliopetus ja lääketiede sekaisin. Aikansa arvostetuimmat ajattelijat Rousseausta Kantiin alkoivat julistaa tuon kauhean, salaisen paheen seurauksia mielelle ja keholle.
1800-luvulle tultaessa onanismiin auttavat tinktuurat ja rohdokset saivat rinnalleen mitä mielikuvituksellisempia apuvälineitä itsetyydytyksestä eroon pääsemiseksi: erektiohälyttimiä, peniskoteloita, koskettelun estäviä nukkumishanskoja, tyttöjen jalat yhteen sitovia hihnoja jne. Tällaisille oli markkinat aina toiseen maailmansotaan saakka. Amerikkalaisten J.H. Kelloggin murot ja Sylvester Grahamin jauhot kehitettiin masturboinnin torjumiseen − kuidut pitivät suoliston puhtaanpana ja sen piti vähentää seksuaalisia ärsykkeitä. Vibraattori taas keksittiin hoitamaan seksuaalisesta turhautumisesta johtuvaa, ”hysteriana” tunnettua naistenvaivaa, joka helpotti, kun lääkäri käsitteli naisen klitorista sähköisellä täristimellä. Säästyipähän naisparka masturboinnilta!
1900-luvun alussa lääketiede oli esimerkiksi bakteerien löytymisen vuoksi todistamassa, että ainakin suurin osa luulluista itsetyydytyksen seurauksista johtui aivan muusta kuin masturboinnista. Fiksuimmat hoksasivat, että kuolleisuuden pitäisi kaiketi olla suurempaa nuoruusiässä, jolloin masturbointi oli kaikkein yleisintä. Tutkimukset olivat myös osoittaneet, että masturbaatiota tapahtui kaiken kansan parissa rodusta, koulutuksesta ja varallisuudesta riippumatta ja että jopa eläimet tekivät sitä. Englantilainen, ensimmäisenä homoseksuaalisuudesta julkaissut lääkäri Havelock Ellis keksi vuonna 1899 autoeroottisuuden käsitteen. Se tarkoitti ihmisen sisäsyntyistä taipumusta seksuaalisen tyydytyksen saavuttamiseen, joka normalisoi itsetyydytyksen tarvetta.
Psykoanalyysin isä Sigmund Freud taas sijoitti itsetyydytyksen osaksi normaalia, psykologista yksilönkehitystä. Hänen mukaansa seksuaalisuus ei luonnostaan suuntaudu heteroseksuaaliseen suvunjatkamiseen vaan lapsen kehittymätön seksuaalisuus täytyy ohjata kohti aikuista, hallittua seksuaalisuutta. Aikuisen harjoittama itsetyydytys oli reggressoitumista eli taantumista. Tämä on kuitenkin jo ihan toinen tarina. Lopullisesti itsetyydytys pääsi pälkähästä modernin seksologian uranuurtajien tutkimusten perusteella: Alfred Kinsey julkaisi 50-luvun taitteessa tutkimuksensa, joka perustui kymmeniin tuhansiin amerikkalaisten haastatteluihin normalisoiden seksuaalisuuden monimuotoisuutta ja Masters&Jonhson tutkivat 60-luvulla ihmisen seksuaalireaktioiden fysiologiaa. Näiden jälkeen itsetyydytyksestä tuli osa feministien ja homojen liikehdintää, eikä se enää nostattele kulmakarvoja lääkärien, filosofien tai pappien parissa. Joskin itsetyydytys on tänäkin päivänä vaietuin seksuaalisuuden muoto niin ammattilaisten kuin kansankin parissa.
Kirjan suomalaisessa esipuheessa Osmo Kontula mainitsee, että viimeisimmän Finsex-tutkimuksen mukaan itsetyydytyksen suhteen aktiiviset naiset ovat tyytyväisempiä seksielämäänsä ylipäätään, mutta miehillä tiheä itsetyydytysfrekvenssi taas päinvastoin kertoo tyytymättömyydestä. Tähän on lisättävä, että vaikka naisten itsetyydytys on tietyssä mielessä salonkikelpoista − esimerkiksi vibraattoreita on mahdollista mainostaa päiväsaikaan radiossa ja dildon ostamista pidetään emansipoituneena hyvinvointitekona − miesten itsetyydytysvälineitä ei mainosteta yleisesti, ja noloksi tarkoitetuilla runkkausvitseillä voi kehystää vaikkapa kokopitkän elokuvan (esim. American Pie). Miesten sooloseksin arvonnoston eteen olisi siis vielä tehtävää.
Aurinkoiseksi - terapia 