Mihin sateenkaariseksologiaa tarvitaan?

© Outi Santavuori 24.10.2018 Aurinkoiseksi-blogi

Yksityisvastaanottoni lisäksi työskentelen seksuaaliterapeuttina valtakunnallisessa Sinuiksi-palvelussa, joka tarjoaa veloituksetta tuki- ja neuvontapalveluja seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden kirjoon kuuluville. Välillä minulta kysytään, mihin tällaista palvelua tarvitaan? Miksi lokeroida – eivätkö kaikki ihmiset olekaan samanlaisia? Vastaus on: ovat ja eivät ole.

Totta on, että sateenkaari-ihmisillä on yhtä lailla haasteita ja ongelmia elämässään kuin muillakin, mutta vähemmistöasema ja toisaalta oma alakulttuuri tuovat tilanteeseen usein tiettyjä erityispiirteitä. Siinä samankaltaisuuden perään kyselijät ovat oikeassa, että ei ole esimerkiksi olemassa erikseen mitään ”homoseksiä” tai ”lesboseksiä”, vaan kaikki tekevät sitä mikä kiihottaa ja tuottaa mielihyvää suuntautumisesta huolimatta. Tutkimusten mukaan tosin samansukupuolisten välinen seksi on ennakkoluulottomampaa ja monipuolisempaa (esim. Holmberg et al. 2009, Blair et al. 2017), mutta repertuaari on periaatteessa kaikilla sama.

Mikä sitten on toisin, kun on kyseessä HLBTIQA+-ihminen?

Ensiksikään historian painolastia ei voi ohittaa. Joukossamme on vielä pitkään henkilöitä, jotka ovat eläneet nuoruuttaan, kun homoseksuaaliset teot ovat olleet Suomessakin laittomia (vuoteen 1971) tai sairaiksi (vuoteen 1981) luokiteltuja. Transvestisuus pääsi tästä leimasta vasta vuonna 2011 ja saimme juuri kuulla, että WHO ei enää luokittele transsukupuolisuutta mielenterveydenongelmaksi – nähtäväksi jää, milloin Suomi taipuu kansainvälisiin käsityksiin. Kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät ovat aina vaikuttaneet sateenkaari-ihmisten elämään ja asemaan tavoilla, joita valtaväestö ei joudu kohtaamaan. Asiakkaan kanssa voidaan vaikkapa purkaa 70-luvun turhiin mielisairaalakokemuksiin liittyvää tuskaa, pelkoa ja häpeää.

Toinen valtavan tärkeä asia, joka näyttäytyy asiakastilanteissa, on HLBTIQA+-ihmisten seksuaaliterveys. Suomalaisissa kouluissa ohitetaan käsitykseni mukaan edelleen muiden kuin cis-heterojen turvaseksivalistus. Liian moni jää ilman tietoa vaikkapa siitä, että liukuvoiteen käyttö anaaliseksissä on välttämätöntä, että saksiminen (vulvien hierominen vastakkain) ei ole turvaseksiä tai että kaikille meistä seksi toisen kanssa ei ole se juttu vaan aseksuaalisuus on suuntaus muiden joukossa. Muunsukupuoliset nuoret taas voivat kokea moninaisuutta mitätöivän valistustilanteen syystäkin hyvin epämiellyttävänä. Tuntuu uskomattomalta, että maassa, jossa sateenkaari-ihmisiä on enemmän kuin esimerkiksi suomenruotsalaisia, kaikki opettelevat koulussa ruotsin kieltä, mutta seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus loistaa usein poissaolollaan oppiainesisällöissä.

Kolmanneksi mieleen nousee sateenkaarevien paris- ja moniskuntien sekä sateenkaariperheiden erityiskysymykset. Ihmissuhteiden maailma on hyvin erilainen, kun roolimalleja, traditioita, tukea ja näkyvyyttä on hyvin vähän tai ei ollenkaan. Entäpä jos kumppani on kaapissa? Mitä tehdä, kun ex-puoliso viettää kaikki illat kaupungin ainoassa homobaarissa? Valitettavan paljon asiakkainamme on myös henkilöitä, jotka ovat kokeneet sote-palveluissa loukkaavia tilanteita ja ymmärtämättömyyttä. Jos neuvolassa ollaan sitä mieltä, että lapsen kaikki ongelmat johtuvat toisen vanhemman transsukupuolisuudesta, ei minkäänlaista kohtaamista voi tapahtua vaan monesti tarvitaan ulkopuolista apua.

Lisäksi usein törmää siihen, että sateenkaari-ihmisillä on sisäistettyjä, ympäristöstä tarttuneita stereotypioita itsestään tai suorastaan väärää tietoa. Voiko transmies meikata? Olemmeko ainoa sateenkaariperhe, jossa on lähisuhdeväkivaltaa? Voiko homomies olla aseksuaali? Mitä jos pride-marssilla hävettää? Viimeaikainen keskustelu eheyttämiseksi kutsutusta henkisestä väkivallasta, jossa henkilöä yritetään muuttaa heteroksi/cis-ihmiseksi osoittaa, että puute oikeasta tiedosta seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden saralla on valtava niin osalla HLBTIQA+-ihmisistä itsestään kuin valitettavan monella valtaväestön edustajallakin.

Viimeisenä haluan mainita vielä kaapista ulostulon yhteydenottojen aiheena. Siihen liittyvää tematiikkaa hetero- tai cis-normin mukaisesti elävien ei tarvitse koskaan miettiä. Jos moninaisuus olisi yleisesti jaettu itseisarvo, kenenkään ei tarvitsisi kipuilla kaapista tulon vuoksi, koska ei olisi ikinä sinne joutunutkaan. Toisten ihmisten oletukset muodostavat kaapin sateenkaari-ihmisten ympärille. Kaapista tulemiseen kuuluu ensin sinuiksi tuleminen itsensä kanssa ja sitten – jos haluaa, ja omassa tahdissa – valikoidusti, turvallisesti ja tarpeen mukaan muille kertominen. Jokaisella sateenkaarevalla on jonkinlainen tiedostettu tai alitajuinen kaappistrategia, sillä itsestään kertominen on monille jatkuva prosessi toisin kuin yleensä luullaan. Lähes päivittäin eteen voi tulla tilanteita, joissa joutuu miettimään, korjatako väärä oletus vai onko asialla tässä tilanteessa ja tämän ihmisen kanssa mitään väliä. Tähän voi uupua, mikä onkin yksi vähemmistöstressin oireista, mutta siihen liittyvä problematiikka ansaitsee kokonaan oman blogitekstin.

(Tämä tekstini on julkaistu ensimmäisen kerran Kouvola Priden blogissa 15.7.2018.)

Jätä kommentti