© Outi Santavuori 11.11.2024 Aurinkoiseksi-blogi
Jos olisin vuorovaikutuskouluttamisen helppoheikki, niin varmaan aloittaisin tämän tekstin lupaamalla, että näillä ohjeilla ratkaiset kaikki ristiriitatilanteet vartissa. Vaivatonta olisikin noudattaa tällaisia neuvoja mekaanisesti, mutta iso muutos tarvitaan asennetasolla, joka voi viedä aikaa ja vaatia melkoisesti itsetutkiskelua. Ohjeet perustuvat Marshall B. Rosenbergin klassikkoon Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus (Nonviolent communication, NVC) ja David D. Burnsin teokseen Hyvä yhdessä (Feeling good together) sekä asiakaskokemuksiini pariterapeuttina. Burns ei perusta omaa vuorovaikutusmalliaan NVC:hen, mutta hänen lähestymistapansa on hyvin samanlainen, joten heidän oppinsa oli mielekästä yhdistää. HUOM! Neuvot eivät koske väkivaltatilanteita tai niiden uhkaa, koska väkivallalla rajoitetaan toisen ihmisen toimintahorisonttia.
Jes, aloitetaan! Hankalassa, konfliktiherkässä ihmissuhteessa meillä on aina neljä vaihtoehtoa:
- suhteen lopettaminen, jolloin ongelma katoaa, kun henkilö poistuu elämästäsi
- toisen muuttumisen odottaminen, jolloin tilanne käytännössä pysyy samana (ihmiset harvoin spontaanisti muuttuvat)
- toisen muuttamisen yrittäminen, jolloin hän yleensä puolustautuu ja konfliktien kierre syvenee
- oman toiminnan muuttaminen, jolloin toinenkin alkaa todennäköisesti toimia eri tavalla kuin ennen
Toisen syyttäminen on konflikteissa yleensä vastustamattoman houkuttelevaa, mutta ristiriitatilanteissa ei ole kysymys siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Molemmat ovat oikeassa, koska kumpikin pyrkii vain täyttämään jotakin omaa tarvettaan. Tuomitseminen, arvostelu, syyttäminen ja tulkinta ovat epäsuoria tapoja ilmaista tarpeita ja arvoja, ja ne johtavat yleensä toisen puolustautumiseen tai vastahyökkäykseen. Konfliktit johtuvat siitä, että henkilöiden tarpeet ovat ristiriidassa. Emme ole tottuneet ottamaan vastuuta omista tunteistamme ja ilmaisemaan tarpeitamme suoraan, joten keskustelu lähtee usein jo alkumetreillä harhapoluille. Jos emme haksahda syyttämään toista, niin moni alkaa sen sijaan syyttelemään itseään. Kulttuurimme opettaa, että syyllisen etsiminen on olennaista.
Seuraavassa taulukossa tuodaan esiin, miten itsen tai toisen syyttäminen eroaa vastuullisesta käyttäytymisestä.
| Lähde: David D. Burns 2010 (mukaillen) | Itsen syyttäminen | Toisen syyttäminen | Vastuun ottaminen |
| Ajatus | ”Olen huono / tyhmä / nolo / liian tarvitseva.” | ”Mikä idiootti!” | ”Mitähän voisin oppia tästä?” |
| Tunne | Syyllisyys, häpeä, ahdistus, toivottomuus | Viha, turhautuminen, loukkaantuminen | Uteliaisuus, huoli, suru, (itse)kunnioitus, harmi, katumus tms. |
| Puhe | Sätit itseäsi, alat voivotella tai hiljenet. | Alat puolustella tai kinastella ja kerrot miksi toinen on väärässä. | Kuuntelet ja yrität löytää tarpeet toisen tunteiden takana. Ilmaiset omat tunteesi ja tarpeesi rakentavasti. |
| Toiminta | Luovutat, alat itkeä hillittömästi tai vältellä aihetta / toista henkilöä. | Yrität voittaa taistelun tai kostaa toiselle henkilölle. | Keskustelet aktiivisesti toisen henkilön kanssa, jotta ymmärryksenne lisääntyisi. |
| Ilmaisu | Vaikutat lannistuneelta, alistetulta ja masentuneelta. | Vaikutat loukkaantuneelta, uhmakkaalta, vihamieliseltä, sarkastiselta tai tuomitsevalta. | Vaikutat avoimelta, kiinnostuneelta, kunnioittavalta ja ystävälliseltä. |
| Tulos | Eristäytyminen, toivottomuus ja yksin jäämisen kokemus | Loputon väittely, syyttely ja katkeruus | Suurempi läheisyys ja luottamus |
Tehokkaan kommunikaation takana ovat nämä viisi askelta lähdeteoksien näkemyksiä yhdistellen:
1. Pienenkin totuuden löytäminen toisen kommentista tai hänen tarpeensa näkeminen tunteiden takana. Usein toinen ei vihaisena edes tarkoita kaikkea sitä mitä sanoo, joten asiaa ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti.
HÄN: ”Sinä et koskaan kuuntele minua. Nytkin katselet vain kännykkääsi. Minun tunteillani ei ole sinulle mitään väliä.”
MINÄ: ”Niin, varmasti välillä en kuuntelekaan.”
Perinteisellä kommunikointitavalla vastaisimme varmaan jotain sellaista kuin ”Kylläpäs kuuntelen! Itse istut kännykän kanssa kaiket illat. Sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä minulle kuuluu!” Tosiasia on, että olinpa kuunnellut toista miten paljon tai vähän tahansa, kumppanini kuulluksi ja huomioiduksi tulemisen tarpeet eivät ole täyttyneet, joten asiasta on turha lähteä kiistelemään.
2. Empatian osoittaminen sekä ajatuksen (toista mitä toinen sanoi) että tunteen (arvaa mitä toinen luultavasti on tuntenut) tasolla. Arvaamalla autat toista pukemaan tunteensa ja tarpeensa sanoiksi.
MINÄ: ”On ymmärrettävää, että sinulle tulee joskus ajatus, etten välittäisi tunteistasi. Sellainen on varmasti loukannut sinua. Oletko vihainen?”
Empatia on kuuntelemista jokaisella solulla. Se ei ole tekemistä vaan kykyä olla läsnä ja hyväksyä lämpimästi toisen kokemus sellaisenaan. Empatian esteitä ovat neuvominen, sääliminen, kuulustelu (Miksi sinä noin sanot?), selittely (Se johtuu varmaan siitä, että…), lohduttaminen (Huomenna tuntuu jo paremmalta!), tarinointi (Kaverilleni on käynyt vielä huonommin.), vähättely (Älä suotta murehdi!) ja oikaiseminen (Eihän se noin voinut mennä, koska…). Empatiaa ei ole tilanteen ratkaiseminen toisen puolesta tai toisen tunteen poistaminen − ne eivät ole kuulijan tehtäviä. Empatiaa ei myöskään ole toisen tunteeseen mukaan meneminen vaan vain sen kuuleminen. Tiedämme puhujan saaneen riittävästi empatiaa, kun tunnemme jännityksen lauenneen tai hän lakkaa puhumasta. Jos toisella (tai itsellä) on niin voimakas tunne päällä, että ei pysty vastaanottamaan empatiaa tai kuuntelemaan, keskustelussa on hyvä pitää tauko.
3. Omista tunteista ja tarpeista kertominen.
MINÄ: ”Minusta tuntuu pahalta, että olen vaikuttanut välinpitämättömältä. Toki huomaan olevani myös ärsyyntynyt, koska olen ajatellut asioiden olevan ihan hyvin ja tunnistan tarvinneeni noissa hetkissä omaa aikaa.”
Omista tunteista kertominen edellyttää usein empatiaa omaa itseä kohtaan, tunteen äärelle pysähtymistä, sen tarkastelua ja sietämistä.
4. Lisäkysymysten esittäminen ymmärryksen lisäämiseksi.
MINÄ: ”Voisitko kertoa esimerkkejä, milloin sinusta on erityisesti tuntunut tuolta?”
5. Positiivisen huomion tekeminen.
MINÄ: ”Olen tosi tyytyväinen, että otit tämän asian esille. Arvostan sitä, että haluat lisätä yhteyden tunnetta suhteessamme. Nyt voimme yhdessä miettiä, miten sinun kuulluksi tulemisen ja minun oman ajan tarpeeni täyttyisivät.”
Seuraavassa taulukossa esitellään tilanteen eteneminen, jos se olisi alkanut rakentavan ja myötäelävän vuorovaikutuksen periaatteiden mukaisesti eli NVC (nonviolent communication) -prosessia noudattaen.
| NVC-PROSESSI Lähde: Marshall B. Rosenberg (mukaillen) | Selite | Esimerkki |
| Havainto | Neutraali ja tarkasti ilmaistu huomio, jonka kuka tahansa voisi tehdä. Ei arvostelua, syyttämistä tai tulkintaa. | HÄN: ”Huomaan, että katselet kännykkääsi, kun puhun. Näin on tapahtunut tällä viikolla joka ilta.” |
| Tunne | Kuvaile tunteita, jotka tilanne herättää. Käytä tunnelistan sanoja. | HÄN: ”Tunnen olevani ärtynyt ja turhautunut.” |
| Tarve | Kuvaile tarpeita, joiden viriämisestä tunteet kertovat. Käytä tarvelistan sanoja. | HÄN: ”Tarpeeni kuulluksi tulemiseen ja yhteyteen eivät täyty tällä tavoin.” |
| Pyyntö | Strategia, jolla tarve täyttyisi. Positiivinen (ei ala sanalla ’älä’), tarkka ja käytännöllinen. Teko, jonka kuka tahansa voisi huomata. | HÄN: ”Voisitko katsoa minuun ja ilmaista, että kuuntelet puhettani, kiitos. Voisimmeko miettiä yhdessä, miten kuulluksi tulemisen ja yhteyden tarpeeni täyttyisivät paremmin?” |
| Toisto (kuulija) | Kuulija kertoo omin sanoin, mitä häneltä pyydettiin ja miksi. Näin pyytäjä voi varmistua, että hänet ymmärrettiin oikein. | MINÄ: ”Toivot, että katsoisin sinua, kun puhut, koska haluat tulla kuulluksi ja kokea yhteyttä minuun. Haluaisit puhua siitä, miten nämä tarpeesi tulisivat jatkossa täytetyiksi.” |
Ei ole tarkoitus madella toisen edessä tai unohtaa omia tarpeita. Toisten tarpeita mitätöimällä ei kuitenkaan päästä eteenpäin − vielä vähemmän hyvää seuraa omien tarpeiden hylkäämisestä. Kaikkien tarpeet ovat yhtä tärkeitä, joten ylläolevaa keskustelua jatkettaessa tärkeää olisikin tuoda esiin myös omat tarpeet (esimerkiksi oman tilan tarve kuten aiemmassa vuoropuhelussa).
Jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja tarpeistaan, mutta jos niitä ei osaa kommunikoida rakentavasti, ne eivät edes saa mahdollisuutta tulla ymmärretyiksi tai täytetyiksi. Kenelläkään ei tietenkään ole velvollisuutta täyttää toisen tarpeita vaan pyynnöstä saa myös kieltäytyä. On hyvä huomata, että pyyntö osoittautuu vaatimukseksi, jos sen esittäjä syyllistää toista. Ja vaatimuksiin ihmiset yleensä vastaavat puolustautumalla (syyllistymällä tai syyttelyllä). Pyyntö on todellinen pyyntö vain, jos sen esittäjä osoittaa myötätuntoa pyynnöstä kieltäytyneen tarpeita kohtaan. Näin NVC-menetelmä kietoutuu myös suostumuksellisuuden käsitteeseen.
Kukaan ei toki puhu näin jäykästi ja kaavamaisesti tosielämässä, mutta toivon, että NVC-vuorovaikutuksen ajattelutapa tulisi silti laajempaan käyttöön. Eräs kuuluisa TV-psykologi hoki aikoinaan ”Oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen?” ja hänen puheissaan on vinha perä. Konfliktin päällenäkyvä sisältö on yleensä toissijainen, eikä ratkea vaikka tilanteita videoitaisiin todistusaineiston saamiseksi. Toisen ”oikeassa olemisen” myöntäminen on hänen tarpeidensa näkemistä ja valmiutta tarkastella omaa käyttäytymistä. NVC-prosessin päämäärä ei ole muuttaa ihmisiä ja heidän käyttäytymistään siksi, että saisimme tahtomme läpi, vaan tarkoitus on luoda rehellisyyteen ja empatiaan perustuvia ihmissuhteita, joissa kaikkien tarpeet lopulta täyttyvät.
Lähteet:
Marshall B. Rosenberg, Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus (Nonviolent communication, NVC), Viisas elämä 2015
David D. Burns, Hyvä yhdessä (Feeling Good together), Basam books 2010
Aurinkoiseksi - terapia 