© Outi Santavuori 26.1.2025 Aurinkoiseksi-blogi
Jämäkän vuorovaikutuksen vaaliminen on yksi terapiatyöni tärkeimpiä missioita. Jämäkkyyteen kuuluu niin vastuunotto omista tunteista, tarpeista ja teoista kuin rajan vetäminen toisten vastuulla oleviin asioihin. Asiakasvastaanottotyössä törmään usein siihen, että tällaisen vastuun rajat ovat hämärtyneet. Yksi esimerkki hämärtymisestä on liika anteeksipyytely, mutta yhtä lailla myös anteeksipyytämättä jättäminen tai näennäisen anteeksipyynnön esittäminen. Viimeksi mainittua kutsutaan englanniksi termillä non-apology, joka on herättänyt keskustelua ainakin kaltaisteni ihmissuhdenörttien 😊 piireissä sekä jonkin verran myös julkisuuden henkilöiden epäonnistuneisiin lausuntoihin liittyvissä somekohuissa. Lisäksi minua kiinnostaa, mikä tehtävä ”olen pahoillani”-fraasilla on vilpittömän anteeksipyynnön ja näennäisen anteeksipyynnön välissä.
SANOJEN JUURILLA – ETYMOLOGIAN ANTI
Kielitoimiston sanakirjan mukaan anteeksi pyytäminen tarkoittaa toiveen esittämistä siitä, että toinen olisi myötämielinen pyytäjää kohtaan ja jättäisi huomiotta jonkin rikkomuksen tai olisi pahastumatta siitä (enempää). Toinen merkitys on kohteliaisuus-fraasi, kuten lauseessa ”Anteeksi, en kuullut.” tai ”Anteeksi, onko tämä paikka varattu?”. Pahoittelu on sen sijaan pääasiassa synonyymi surkuttelulle ja harmittelulle. Pahoittelu sopii siis mielestäni paremmin tilanteisiin, joissa kyseessä on yhteinen harmi tai mielipaha, eikä tapahtunut ole seurausta puhujan virheestä tai väärin toimimisesta.
Professori Johanna Laakso asettaa Kieliö-blogissaan anteeksi pyytämisen ja pahoittelun lähtökohdiltaan vastakkaisiksi niiden ajattelutavan suhteen. Anteeksi antaminen (engl. forgive, ruot. förlåta, saks. vergeben) on ”sikseen jättämistä” ja syyllisyydestä ”päästämistä”, jonka takana on mahdollisesti entisaikojen heimojen oikeuskäytäntö: jos joku teki väärin toista sukua tai heimoa kohtaan, ”puntit saatiin tasan” esimerkiksi sakkorangaistuksella, ja näin teko tuli hyvitetyksi ja se voitiin unohtaa. Tällöin keskiössä oli yhteisön sisäinen sopu ja rauha.
Laakso kirjoittaa, että uudempi tapa, pahoittelu, on tietyssä mielessä päinvastainen olemukseltaan. ”Olen pahoillani” kääntyy englanniksi I’m sorry, ranskaksi désolé (”olen lohduton”), saksaksi tut mir leid (”minun käy sääliksi”). Näistä esimerkiksi englanninkielistä ilmaisua I’m sorry on alettu käyttää anteeksipyynnön korvaajana vasta 1830-luvulla. Pahoittelussa keskiössä onkin modernissa maailmassa yksilön vastuu ja tunteet: ”Minusta tuntuu pahalta, että tekoni vuoksi sinusta tuntuu pahalta.” Kielitieteilijänä Laakso kuitenkin toteaa, että sanoilla on se merkitys, joka niille annetaan, ja että kieli on muuttuvaa. Jos yhteisössä pahoittelun katsotaan vastaavan anteeksi pyytämistä eli eettisten normien ja/tai toisen oikeuksien rikkomisen myöntämistä ja rankaisematta jättämisen pyytämistä, niin ei sanojen alkuperän (etymologian) tarkastelu toki koettua merkitystä muuta.
ANTEEKSIPYYNNÖN VILPITTÖMYYS
Ajattelen, että anteeksi kuuluu pyytää, kun on tehnyt jotain väärin, tulee ymmärtäneeksi sen ja pyrkii hyvittämään teon vähintäänkin luvaten jatkossa toimia toisin. Anteeksipyyntö koetaan tutkitusti vilpittömäksi, jos sen yhteydessä pyytäjä kokee ja ilmaisee tunteita (katumus, syyllisyys, häpeä) sekä pyrkii ottamaan vastuuta. ”Olen pahoillani” on sen sijaan tulkintani mukaan osan ottamista tilanteen epäsuotuisaan kehittymiseen: ”Onpa harmi, että tässä kävi näin”, ilman että oma teko todetaan varsinaisesti vääräksi. Se on myötätuntoista suhtautumista, ja toisen tai yhteisen harmillisen olotilan jakamista.
Katumuksen tunteita ei voi tietysti pakottaa kokemaan, joten joskus pahoittelu tai anteeksipyytäminen on välineellistä: strategista, puolustelevaa tai muodollista. Tällöin eleellä on jokin muu tehtävä kuin kertoa sanojan tunteista ja tahdosta hyvittää asia: sillä pyritään saavuttamaan jotain tai ele tehdään, koska auktoriteettitaho tai asema sitä velvoittaa. Välineellinen anteeksipyyntö on non-apology eli näennäinen anteeksipyyntö, josta käytän jatkossa itse keksimääni nimitystä pseudoanteeksipyyntö.
Varmin tapa saada aikaiseksi pseudoanteeksipyyntö on yhdistää siihen huonosti muotoiltu sivulause. Kotimaisten kielten keskuksen blogissa Ilona Lahtinen muistuttaa, että ’jos’ ja ’mutta’ konjunktioiden käyttö anteeksipyynnön yhteydessä ei kannata (ks. alla oleva taulukko). Jos-sana tuo mukanaan kyseenalaistuksen: se mitätöi toisen osapuolen tunteita ikään kuin ei olisi edes varmaa, onko anteeksipyyntö paikallaan. Mutta-sanalla alkava sivulause taas tuo vastaväitteen, vaikka oikeaan anteeksipyyntöön ei teon puolustelu kuulu. Parempia konjunktioita ovat ’kun’ ja ’koska’, sillä ne viittaavat suoraan anteeksipyynnön syyhyn. Lahtinen huomauttaa myös passiivin käyttämisen olevan tapa hämärtää anteeksipyytämisen tuomaa vastuuta tapahtuneesta. Esimerkiksi ”Pyydän anteeksi aiheutunutta mielipahaa” tarkoittaa, että pyytäjä ikään kuin välittää viestin jonkun muun epämääräisen tahon puolesta. Samaan tapaan lause ”On tehty virhearvio” on aivan eri asia kuin ”Olen tehnyt virhearvion”.
Tässä esimerkkejä eroista vilpittömän ja näennäisen anteeksipyynnön välillä (ks. lisää):
| VILPITÖN ANTEEKSIPYYNTÖ | PSEUDOANTEEKSIPYYNTÖ |
| Pyydän anteeksi, koska toimin äsken ajattelemattomasti. | Anteeksi, mutta en tiennyt, että tulisit reagoimaan noin. |
| Mokasin, anteeksi. | Anteeksi, taisin mokata, mutta et ole itsekään täydellinen. |
| Anteeksi, kun kohtelin sinua väärin. | Anteeksi, mutta muut ihmiset pitäisivät reaktiotasi varmasti liiallisena. |
| Anteeksi, minun olisi pitänyt toimia paremmin. | Anteeksi, mutta sinä olisit itse voinut x. |
| Pyydän anteeksi sitä mitä tein. Haluan hyvittää tekoni. | Anteeksi, en tee niin enää, jos sinäkin olet valmis muutoksiin. |
| Anteeksi, tiedän että satutin sinua. En tee samaa toiste. | Anteeksi, että pahastuit, mutta minä nyt vain olen tällainen, enkä osaa muuttua. |
| Anteeksi, minun ei olisi pitänyt sanoa niin. | Anteeksi, jos pahastuit. Se oli vitsi. |
| Anteeksi, että loukkasin sinua. | Anteeksi, jos sanoin jotain loukkaavaa. |
Pseudoanteeksipyynnön sanominen ei tietenkään automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi pahansuopa tai tekisi niin hämätäkseen tahallaan. Hän ei ehkä ole ajatellut asiaa tarkemmin tai toimii opitun mallin mukaan. Kulttuurissamme kun edes julkiset anteeksipyynnöt eivät useinkaan mene ihan oppikirjan mukaan. On myös aika tavallista, että mokattuamme haluamme tarkastella kömmähdyksen syytä, mutta se kannattaa tehdä erillään anteeksipyynnöstä. Oli niin tai näin, anteeksipyynnön vastaanottajalla on oikeus huomauttaa sen näennäisyydestä ja pyytää henkilöä muotoilemaan anteeksipyyntö toisin. Harva meistä osaa aina kommunikoida taitavasti eli voisimme varmasti kaikki oppia lisää vuorovaikutustaitoja.
Haluan vielä ottaa esiin, että mielestäni englanninkielinen non-apology-keskustelu kääntyy vähän huonosti suomen kieleen. Meillä on kuitenkin kaksi selkeästi erillistä vaihtoehtoa: varsinainen anteeksi pyytäminen ja tilanteen harmillisuuden pahoittelu – sekä tietysti uusimpana tulokkaana ’sori’, jonka eri vivahteisiin en nyt aio mennä. Englannin kielessä sen sijaan I’m sorry tuntuu korvanneen Forgive me -ilmaisun, jota ei juuri koskaan kuule. Ensimmäinen on kokenut ehkä vähän inflaation, koska sitä voi käyttää niin laajasti: esimerkiksi toiseen kadulla hipaistaessa, otettaessa osaa suruun tai yritysjohtajan tehtyä kardinaalivirheen. Non-apology-keskustelu liittyykin siis näin ollen enemmän epäonnistuneisiin pahoittelutilanteisiin kuin varsinaiseen suomalaiseen, vahvempimerkityksiseen anteeksipyyntöön. Toki kaikki edellä mainitut ilmaisut ovat varmasti osittain päällekkäisiä, enkä lähde kielitieteen osaamiseni riittämättömyyden vuoksi vertailemaan niiden merkityksiä tämän pidemmälle.
Käydään kuitenkin läpi non-apology-ilmiön kauhuklassikko I’m sorry you feel that way eli ”Olen pahoillani, että sinusta tuntuu tuolta”. Mikä tekee ilmaisusta toimimattoman? Ensinnäkään, toisen tunnetta ei ole mitään järkeä pahoitella, koska tunteet saavat olla mitä ne ovat. Ei ole positiivisia eikä negatiivisia tunteita vaan tunteet ovat aina arvokkaita, koska niillä on viesti: ne kertovat siitä mikä on meille tärkeää. Lausahdus sisältää lisäksi ikään kuin ajatuksen siitä, että ”moni muu ei tuntisi noin, mutta onpa harmi, että juuri sinä tunnet”. Lause voidaan tulkita myös, että ”kylläpä minua harmittaa, että sinun tunteesi tekevät tästä tilanteesta hankalan – jos et tuntisi noin, minun ei tarvitsisi olla tässä harmistuneena”. Koko jupakka on ikään kuin mielensä pahoittajan vastuulla. Jos tarkoitus on osoittaa myötätuntoa tai kertoa jakavansa toisen tunteen, voisi sanoa vaikka ’Olen surullinen puolestasi’. En ylipäätään suosittele pahoittelua, jos omassa toiminnassa olisi ollut parannettavaa ja on selkeästi reilun anteeksipyynnön paikka. Silloinkaan toisissa heränneitä tunteita ei kuulu pyytää anteeksi vaan omaa tekoa, esimerkiksi sanomalla ”Anteeksi, että pahoitin mielesi”.
TURHA ANTEEKSIPYYNTÖ JA HÄMÄRTYNEET VASTUUN RAJAT
Pariterapeuttina minusta on tärkeää erottaa anteeksi pyytäminen ja pahoittelu. Jälkimmäinen sopii moneen sellaiseen tilanteeseen, jossa anteeksipyytäminen olisi aiheetonta. Omia tunteita ja tarpeita ei kuulu pyytää anteeksi. Omia tekoja tarvittaessa kuuluu, mutta turha anteeksipyytely hämärtää toimijuuden vastuurakenteita. Jos pyydän anteeksi asioita, jotka eivät ole syytäni, otan vastuuta harteilleni minulle kuulumattomista asioista. Omien rajojen ilmaisusta tulee hankalaa, jos oletus lähtökohtaisesti on, että toiselle mielipahan tuottaminen on väärin. Tämä johtaa asetelmaan, jossa toisten tarpeet ovat aina tärkeämpiä kuin omani. On tavallista, että ei saa sitä mitä haluaisi – välillä joudumme tuottamaan toiselle pettymyksen ja siitä seuraavia tunteita täytyy kummankin osapuolen sietää ja säädellä. Jokainen on vastuussa vain omista tunteistaan, tarpeistaan ja teoistaan.
Joskus asiakkaat kysyvät minulta, eikö tämä tarkoita, että voi toimia kuinka törkeästi tahansa, koska toinen on vastuussa siitä aiheutuvasta pahasta mielestään. Tällöin unohtuu se tosiseikka, että teoilla on myös seurauksia. Tekojen kohteet ovat vapaita tekemään omia päätelmiään siitä, minkälaisia arvoja toinen edustaa ja miten varteenotettava kanssaihminen hän on. Tämä tietenkin olettaen, että kyseessä on vapaa toimija, eikä esimerkiksi ihminen, jonka suhteen on itse vastuu- tai valta-asemassa. Vuorovaikutustilanteissa myös henkinen väkivalta (sis. fyysisen väkivallan uhan) kaventaa uhrin toimintamahdollisuuksia. Törkeän käytöksen kohde todennäköisesti loukkaantuu ja ajattelee, että törppöilijä ei osaa käyttäytyä asiallisesti, että toisten kunnioittava kohtelu ei kuulu hänen arvoihinsa tai että törppöilijä on luonteeltaan ilkeä ihminen. Teon kohde ei ymmärrettävästi halua olla hänen kanssaan enää tekemisissä. Törkeällä teolla on siis seuraus, vaikka toisen osapuolen onkin kannettava oma mielipahansa, eikä hän voi ruveta vaikkapa paiskomaan törppöilijää tavaroilla, jotta oma olo helpottuisi. Yleensä seuraus on siis sellainen, josta törppöilijä toivottavasti ymmärtää, että nyt olisi anteeksipyynnön paikka. Tarinan opetus on: vaikka jokainen on vastuussa omista tunteistaan, törppöily ei kannata. Anteeksipyyntökään ei aina pelasta, vaikka sen osaisikin tehdä vilpittömästi.
Milloin anteeksipyytämistä sitten tulisi välttää ja sen sijaan pahoitella? Jotta pystyisin avaamaan mielestäni oikeanlaista vastuunottoa suhteessa anteeksi pyytämiseen, loin akselin, jonka toisessa päässä on miellyttäjä ja toisessa päässä tyly henkilö. Miellyttäjät eivät usein pysty pitämään kiinni omista rajoistaan tai ilmaisemaan omia tarpeitaan suoraan. Tylyt taas eivät välitä tekojensa seurauksista muille. Keskelle jäävät jämäkät, jotka ilmaisevat tarpeitaan ja rajojaan, mutta suhtautuvat toisten tarpeisiin empaattisesti ja toisten rajoihin kunnioittavasti.
| ESIMERKKITILANNE | MIELLYTTÄJÄ Ottaa vastuuta toisten tunteista omien tarpeidensa kustannuksella | JÄMÄKKÄ Pitää kiinni omista rajoistaan, mutta on myötätuntoinen | TYLY Ei välitä toisen tunteista |
| Toinen kutsuu yllättäen mukaansa teatteriin | Anteeksi, että en voi lähteä kanssasi teatteriin. Minulla on tässä kaikenlaista kiirettä ja olen ollut kauhean väsynyt. – pyytää anteeksi omia tarpeitaan – selittelee | En voi lähteä kanssasi teatteriin. Onpa harmi. – ilmaisee suoraan oman tarpeensa – osoittaa myötätuntoa | En lähde. – ilmaisee suoraan oman tarpeensa, mutta käyttäytyy välinpitämättömästi toisen tarvetta kohtaan |
| Keskustelukumppani huutaa | Anteeksi, mutta voisitko puhua vähän hiljempaa. Naapurit voivat kuulla. – pyytää anteeksi omaa tarvettaan – ei ilmaise tunnettaan vaan ulkoistaa syyn | Minua pelottaa/ärsyttää, kun huudat. En jatka keskustelua, ellet pysty puhumaan tavallisella äänellä. – ilmaisee suoraan oman tunteensa – vetää rajan | Älä huuda!! – menee mukaan huutajan tunteeseen – ilmaisee tarpeensa epäkohteliaasti |
| Parisuhteen päättäminen | Anteeksi, että olen tällainen. En vain pysty seurustelemaan kanssasi, koska olen niin x ja y. – pyytää anteeksi tunteitaan ja tarpeitaan – suhtautuu itseensä ilman myötätuntoa | En halua seurustella kanssasi enää, koska tarvitsen x ja y. Olen pahoillani, että emme voi enää jatkaa. – ilmaisee suoraan tarpeitaan ja ottaa niistä vastuun – osoittaa myötätuntoa | Jätän sinut, koska olet niin x, etkä koskaan tee y. – sysää vastuun toiselle – ulkoistaa oman tarpeensa täyttämättä jäämisen toisen ominaisuuksiksi |
| Keskustelukumppanit ymmärtävät asian eri lailla epäselvässä tilanteessa | Anteeksi, että olen niin hermostunut. Minulla on huono päivä, joten ymmärsin väärin. Sainpa aikaan melkoisen sotkun! – pyytää anteeksi tunteitaan – selittelee – ottaa kaiken vastuun itselleen | Onpa kurjaa, että ymmärsimme toisemme väärin. Olen pahoillani. – harmittelee yhteistä tilannetta – pahoittelee, mutta ei ota kaikkea vastuuta itselleen | Et tajua! Saat minut hermostumaan. – syyttää toista yhdessä aikaansaadusta ongelmasta – vierittää vastuun omista tunteistaan toiselle |
Taulukossa on esimerkkejä tilanteista, joissa ajattelen anteeksipyynnön olevan turha ja vuorovaikutustilannetta vastuun suhteen epätasapainottava. Myötätunnon ja harmin jakamisen ilmaisut ovat kuitenkin tärkeitä toisiin liittymisen tapoja – niihin voi käyttää pahoittelua tai muita valitettavuuden ilmaisuja. Sanojen alkuperän ymmärtäminen antaa aiheeseen yhden näkökulman, lisäksi on tärkeää erottaa vilpittömän ja näennäisanteeksipyynnön piirteet toisistaan – sekä pidättäytyä olemasta tyly törppöilijä 😊. Anteeksipyynnölle ja pahoittelulle on kummallekin oma paikkansa. Jämäkkyyttä tavoittelevan ihmisen on hyvä harjoitella tunnistamaan näiden tilanteiden erot.
* * * * *
Lue jämäkkyydestä:
Johanna Pohjola: Vapaaksi miellyttämisestä – toipumiskirja hyväksynnän hakijoille
Nedra Glover Tawwab: Vedä rajat – ja ota oma elämä haltuusi
Nyyti ry: Jämäkkyys
Aurinkoiseksi - terapia 